On kulunut vuosi viimeisimpien koronavirus-sulkujen jälkeen, ja yritykset keskittyvät kiireesti luomaan toimistoympäristöihinsä joustavuutta ja kokonaisvaltaisuutta. Näin työntekijöiden olisi mielekästä ja houkuttelevaa lähteä kotitoimistosta uuteen hybridityöpaikkaan. Lue lisää
Koronaviruksen jälkeisenä vuonna 2022 työntekijät alkoivat palata toimistoonsa sankoin joukoin - osan ajasta. Vuonna 2023 toimistotyöntekijät alkavat kaipaamaan innokkaasti työelämän normalisointia ja yhteenkuuluvuutta kollegoidensa kanssa. Lue lisää
Koronakausien lisäksi toimistoyritykset ja työntekijät orientoituvat edelleen. Kokeilujen jälkeen on tullut lupaavia tuloksia kohti nelipäiäväistä työviikkoa. HR-asiantuntijat ennustavat, että se voisi olla normi vuoteen 2030 mennessä. Lue lisää
Vuosi sen jälkeen, kun ensimmäiset työntekijät alkoivat jälleen palata toimistotyöpisteisiinsä, syntyy selkeä kuva siitä, miten useimmat globaalit yritykset ovat onnistuneet uusissa hybridityöpäivissään. Lue lisää
Länsi-Ukrainan Lvivissä sijaitseva kansainvälinen liikekiinteistöportaali onnistui tekemään sopimuksia monien Euroopassa ja Yhdysvalloissa sijaitsevien tilojen tarjoajiensa kanssa, ja tarjoamaan ilmaista coworking-työskentelyä kotimaansa sotaa pakeneville ukrainalaisille. Lue lisää
MatchOffice, MO News March 2022, homework, working from home, office workers, office companies Lue lisää
Keväällä 2020 tuhannet tyhjentyneet coworking-tilat ja toimistohotellit olivat vaarassa joutua sulkemaan ovensa. Pandemian jälkeen toimistotilat voivat nyt vastata ennätyksellisen korkeaan kysyntään ja tarjota uudelleen täytettyjä tiloja, osoittaa vuosittainen MatchOffice-asiakastutkimus. Lue lisää
Toimistotarjoajat ympärimaailmaa ovat huomanneet, että korona on muuttanut toimistotyön luonteen kokonaan. MatchOfficen vuoden 2021 kyselyn mukaan, kaikki toimistotarjoajat ovat luoneet uusia ratkaisuja vastatakseen muuttuneeseen ympäristöön. Lue lisää
Yritysmaailma on avautumassa, mutta ympärimaailman tunnettut kansainväliset yritykset harkitsevat antavansa työntekijöille mahdollisuuden etätyöhön myös jatkossa – jotkut jopa eivät anna muuta vaihtoehtoa. Lue lisää
Työmarkkinat ja toimistoelämä on pikkuhiljaa kulkemassa kohti COVID-19 lockdownin loppua ja paluutta normaaliin. Kohta on aika jättää kotitoimistot ja palata työpaikoille – mutta missä määrin? Hybridi työmalli näyttää olevan lähitulevaisuuden avainsana. Lue lisää