arrow_upward

Vuosituhannen vaihteeseen mennessä Oulusta oli tullut koko Suomen neljänneksi suurin keskus ja kansainvälisesti tunnettu osaamiskeskus. Jo tuolloin Oulu oli Pohjois-Suomen kehittyvä taloudellinen keskus ja Fennoskandian pohjoisosan suurin kaupunkiseutu. Oulun asema Pohjois-Suomen johtavana elinkeinotoimintojen, hallinnon sekä...Lue lisää

Luo toimitilavahti

Täysi katsaus

Tilaa kohdetiedot

Ei maksua/sitoumuksia

Yhteys vuokraajaan

Varasto tai tuotantotila perinteisiltä tuotannonaloita

Vahvoihin oululaisiin teollisuudenaloihin kuuluvat puu-, paperi- ja terästeollisuus. Esimerkiksi Nuottasaaressa sijaitsevat nykyisin Stora Enson omistuksessa olevat paperi- ja sellutehtaat. Erityisesti paperitehdas on tunnettu kansainvälisestikin puuvapaiden taidepainopapereiden valmistaja. Alun perin tervakaupasta ja -viennistä alkunsa saanut teollisuustoiminta työllistää tällä hetkellä noin 20 prosenttia oululaisista. Monien tärkeiden teollisuustoimijoiden toimitilat sijaitsevat Oulusta, joka tekee kaupungista oivallisen alueen yhteistyökumppaneita hakeville yrityksille. Teollisuus on perinteisesti ollut hyvin vahvaa myös Oulun vierusmaakunnissa, esimerkiksi Kainuussa, Lapissa ja Pohjanmaalla. Sekä kansainvälisillä että kotimaisilla markkinoilla verkostoituneen yritysmaailman vuoksi toimitilat Oulussa tarjoavat varsinkin aloitteleville kasvuyrityksille helpon portin globaaleille markkinoille.

Oulun tuotantotilat kehityksen mukana

Oulussa on laaja elinkeinoelämä, joka tarjoaa innovatiivisen yritysympäristön. Toimiva elinkeinoelämä edellyttää oikeanlaista, joustavaa ja kattavaa toimitilakantaa. Oulussa onkin viime vuosina panostettu ja panostetaan edelleen toimitilakannan kehittämiseen. Tämä näkyy runsaana valikoimana erilaisia toimitiloja, aina tuotantotiloista perinteisiin toimistoihin ja keskusta-alueen upouusiin toimistohotelleihin. Monien muiden kaupunkien tavoin Oulussakin toimitilatyypit vaihtelevat alueittain, ja esimerkiksi toimistot ja toimistohotellit ovat keskittyneet tietyille alueille. Suuria toimitilakeskuksia runsaine toimitilatarjontoineen sijaitsee ydinkeskustan lisäksi Linnanmaan ja Kontinkankaan kaupunginosissa. Oulun toimitilat ovat kaupungin innovatiivisen luonteen vuoksi erityisen kiinnostavia start up -yrityksille ja muille kasvuun panostaville yrityksille. Kaupungissa on käynnissä useita hankkeita, joiden kautta uusien toimijoiden on helppo saada jalansijaa yritysmaailmassa ja samalla kerryttää tärkeää tietoa eri alojen viimeisimmistä trendeistä. Hankkeet myös lisäävät Oulun vetovoimaa ja näkyvyyttä, jolloin seudun kiinteistöt ja toimitilat kasvattavat arvoaan.

Muuttuvat teollisuudenalat Oulussa

Teollisuusalat ovat muuttuneet erityisesti 2000-luvun taitteen jälkeen, sillä niin sanotuista perinteisistä teollisuuden aloista on siirrytty tietoteollisuuteen, mikä on tuonut kaupunkiin paljon kyseisen alan tuotantolaitoksia tutkimuksen ja tuotekehitysyksiöiden lisäksi. Tietoteollisuuden lisäksi Oulun ja sen lähialueiden suurimpia ja koko ajan kasvavia työllistäjiä ovat kauppa ja palvelualat. Palvelualojen osuus työllistäjistä on 50 prosenttia ja kaupan 13 prosenttia.Teollisuuden odotetaan nostavan talousvaikeuksista kärsivän Suomen jälleen jaloilleen. Pohjois-Pohjanmaan teollisuuspainotteinen talous onkin kestänyt varsin hyvin 2000-luvun talousongelmista huolimatta. Teollisuuden merkitys säilyy Oulussa myös tulevaisuudessa merkittävänä, sillä kaupungin nuori väestörakenne ja hyvät koulutusmahdollisuudet takaavat, että osaavaa työvoimaa on tarjolla myös tulevaisuudessa. Oulussa on mahdollisuus opiskella perinteisten teollisuusalojen kuten kaivostoiminnan lisäksi muun muassa konetekniikkaa sekä teknologiakaupungille tärkeitä aloja kuten tietotekniikkaa ja ohjelmointia.

star
star
star
star
star
4.0 ääntä 5 / 1 äänestä
Valitsemillasi hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia
Lajittele
format_list_bulleted
apps
Näytä
Voimmeko auttaa?keyboard_arrow_downkeyboard_arrow_up
Miten saan lisätietoja kohteesta?
Täytä lisätietolomake ”Pyydä kohdetiedot”, jonka löydät kohdesivulta. Anna nimi, yrityksen nimi, puhelinnumero ja sähköposti. Lisäksi voit halutessasi laittaa viestin vuokranantajalle ja kysyä kohteesta. Kun olet lähettänyt lisätietopyynnön, saat lisätietoja kohteeesta ja vuokranantajan yhteystiedot sähköpostitse muutamassa minuutissa.
Miten saisin automaattisesti tiedon uusista, kriteereihini sopivista vuokrakohteista?
Jos haluat saada automaattisesti tiedon uusista, kriteereihisi sopivista vuokrakohteista, voit asettaa hakuvahdin. Hakuvahti lähettää sinulle sähköpostitse tiedon uusista ja hakukriteereihisi sopivista vuokrakohteista automaattisesti.
Miten voin poistaa hakuvahdin?
Voit aina poistaa asettamasi hakuvahdin. Poista hakuvahti klikkaamalla sähköpostin alareunassa olevaa linkkiä “Poista hakuvahti”. Voit aina tehdä uuden hakuvahdin.
Kuinka ilmoitan vuokrattavista kohteista?
Ensiksi sinun tulee rekisteröityä palveluun. Voit rekisteröityä täällä: Rekisteröidy palveluun. Kun olet rekisteröitynyt, voit ilmoittaa vapaat kohteet omien sivujen kautta.
Mitä kohteiden mainostaminen MatchOffice-portaalissa maksaa?
Riippuen mainostatko toimitiloja vai coworking- ja kokoustiloja, hinnat ovat seuraavat:
  • Toimitilat: No cure, No pay mainosta tiloja ilmaiseksi, ilman ennakkomaksuja. Maksat vain syntyneistä vuokrasopimuksista, komissio on 12,5 % ensimmäisen vuoden perusvuokrasta.
  • Coworking- ja kokoustilat Kiinteä kuukausihinta coworking- ja kokoustilamainoksille. Yksi hinta kaikille tiloille yhdessä osoitteessa. Hinnat alkaen 19,90 e / kk.
Miten julkaisen vuokramainoksen?
Kun luot ensimmäisen vuokrakohteen, tulee MatchOfficen hyväksyä vuokrailmoituksen ennen kuin se tulee näkyviin portaalissa. Tämä vie hetken aikaa, mutta vuokrailmoituksesi julkaistaan heti kun se on hyväksytty, pääsääntöisesti saman päivän aikana. Jos olet jo aikaisemmin mainostanut vuokratiloja MatchOffice-portaalissa, vuokrailmoitukset julkaistaan heti kun olet luonut ilmoituksen ja vaihtanut kohteen statuksen “aktiiviseksi”.
< Takaisin