MatchOffice perustaa uusia paikallisia kotisivuja

MatchOffice perustaa uusia paikallisia kotisivuja

17
maalis
2016
Petra Teräntö
MatchOffice on viimeisen vuoden aikana julkaissut uudet kotisivut yhteensä kuudessa eri maassa. Tavoitteena on ollut lisäarvon luominen niin vuokralaisille kuin vuokranantajille.
17
maalis
2016
Petra Teräntö

Viime kuukausien aikana MatchOffice on lanseerannut uudet kotisivut Suomen lisäksi Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Espanjassa ja Puolassa. Kaikki uudet sivut on nyt siirretty uudelle käyttöalustalle.

Yhteistyökumppaneiden tilojen mainostaminen tapahtuu nyt ajanmukaisemmalla ja käyttäjäystävällisemmällä tavalla. Myös kuvat ovat laadukkaampia. Paremman käyttäjäkokemuksen ja parempien hakutoimintojen ansiosta myös palvelun tarjoamat asiakaskontaktit eli liidit ovat tasokkaampia.

Asiakkaiden on mahdollista etsiä toimitiloja kaupungin, alueen tai kadunnimen sekä myös kiinteistön nimen perusteella. Omia kriteereitä vastaavan toimitilan löytäminen onkin tehty vaivattomaksi ja helpoksi.

Tulevan vuoden aikana MathOffice aikoo myös perustaa uuden omien tietojen hallinointisivun yhteistyökumppaneille helpottaakseen toimitiloja koskevien tietojen muokkaamista. Henkilökohtaisen sivun tietojen päivitys ja asiakastietojen näkeminen on tällöin entistä helpompaa. 

  

Hauke

 

 

Henkilökohtaista asiakaspalvelua

Idea uuden käyttöalustan takana on ollut persoonallisempien ja käyttäjäystävällisempien sivujen luominen.

”Päällimmäinen tavoitteemme on ollut asiakaspalvelun parantaminen. Tähän liittyen olemme ottaneet käyttöön chat -toiminnon sekä paikalliset puhelinnumerot ja henkilökohtaiset sähköpostit. Käyttäjämme pystyvät nyt olemaan meihin tiiviimmin yhteydessä. Tunnetta fyysisestä läsnäolosta vahvistaa myös se, että olemme listanneet kaikkien työntekijöidemme kuvat sivuillemme”, toteaa Hauke Haas.

”Norjalaisten, ruotsalaisten ja puolalaisten työntekijöidemme lisäksi palkkasimme viime vuonna myös suomalaisia, espanjalaisia ja saksalaisia työntekijöitä. Antamamme asiakaspalvelu on parempaa kun meillä on paikallista kieltä osaavia asiakaspalvelutyöntekijöitä. Tämänhetkinen strategiamme onkin palkata lisää henkilökuntaa, joka taitaa kohdemaidemme kielet.”

Uudet kotisivut viestittävät myös paremmin päämääräämme - olla myös tulevaisuudessa innovatiivinen, käyttäjäystävällinen sekä läpinäkyvä oman alamme huippuammattilainen. 

 

 

 

Caroline

 Korkeatasoinen käyttäjäkokemus tuo lisäarvoa

Toteuttaaksemme kunnianhimoiset tavoitteemme palkkasimme viime vuonna uuden UX/UI suunnittelijan (käyttöliittymä- ja käyttäjäkokemussuunnittelija), Caroline Lehmann Nelsonin.

Hänen työnsä keskittyy nimenomaan käyttäjien tukemiseen siten, että he loytävät helposti tarvitsemansa tiedot sivuiltamme.

”Käyttöliittymän optimoiminen on jatkuva ja haastava prosessi, jonka tavoite on saada konversioluvut kasvamaan sekä asiakaskontaktien taso paranemaan. Ennen pitkää tämä kuitenkin tuo lisäarvoa asiakkaillemme, käyttäjillemme ja liiketoiminnallemme.”

Jotta Carolinen visio toteutuisi, on MatchOffice palkannut hänen tuekseen web-kehittäjien asiantuntijatiimin. Se, että meillä on oma talonsisäinen kehitystiimi ulkoistettujen palvelujen sijaan, mahdollistaa nopean reagoinnin erilaisten muutosten sekä mahdollisten ongelmien yhteydessä. 

Jäsenyytemme
  • MatchOffice yhteistyölogo
  • MatchOffice yhteistyölogo