Joustavien toimitilojen ja innovatiivisten toimistoratkaisujen kysyntä on jatkanut tasaista kasvuaan myös vuonna 2019. Sama trendi jatkunee vahvana, arvioi Catellan vasta julkaistu tutkimus.
Catella arvioi, että tällä hetkellä Euroopassa on jo 2,9 miljoona neliömetrin verran uudenlaisia, joustavia toimitiloja. Tämä tarkoittaa, että joustavat toimitilat kattavat nyt jopa 1,5% kaikesta toimitila-alasta, joka on Euroopassa yhteensä noin 275 miljoona neliömteriä.
”On ihan selvää, että tehokkuuden etsintä on parantanut toimitilaratkaisuja ja tehokkuus sekä joustavuus ovat myös tulevien vuosien trendejä. Samalla perinteiset toimistotilat jäävät taka-alalle”, todetaan Catellan tutkimuksessa.
Toimitilojen tehokkuus on yksi tärkeimpiä ominaisuuksia yhä kasvavissa kaupungeissa ja uudet työtavat vaativat joustavuutta. Nykyään suuremmatkin yritykset palkkaavat yhä enemmän freelancer-työntekijöitä palkallisten työntekijöiden sijaan – mikä asettaa uusia vaatimuksia toimitiloille.
Toimitilojen suuri potentiaali
”On ihan selvää, että uudenlaisilla ja joustavilla toimitilaratkaisulla on suurta potentiaali toimitilamarkkinoilla. Juuri nyt markkinoilla näkyy, miten kysyntä on kasvanut erityisesti suurempien yritysten keskuudessa”, toteaa Hauke Haas, Ordnung Denmark yrityksen toimitusjohtaja.
”Ordnung-yrityksessä yritämme vastata asiakkaiden vaatimuksiin. 98% toimistohotellien asiakkaista yhä haluavat joustavia mutta yksityisiä toimistotiloja ja vain kaksi prosenttia asiakkaista valitsevat yksinomaan modernin coworking-tilan.”
Joustavien, modernien ja innovatiivisten toimitilojen kysyntä jatkaa kasvuaan vuonna 2019 (Liva: Deskopolitan Paris) |
Kasvaneesta kysynnästä ja suuresta kasvusta huolimatta, tarjonta on vielä varsin vaatimatonta jos katsotaan toimitilamarkkinoita kokonaisuudessa. Saksassa esimerkiksi joustavat uudenlaiset coworking-tilat kattavat 4,8% toimitilamarkkinoista.
Vuonna 2019 toimitilamarkkinoilla keskitytään yhä vahvemmin joustaviin toimitilaratkaisuihin, erityisesti nuorekkaat yritykset luovat useampia coworking-tiloja toimitiloihin suurimmissa kaupunkikeskuksissa.
Toimitilamarkkinoiden tuulet
Viime vuonna toimitilamarkkinoilla puhalsivat uudet tuulet kun yhä useampi yritys muutti niin sanottuihin flexi-tiloihin. Joustavien tilojen kysyntä lisääntyi 20% vuonna 2018, mikä on motivoinut toimitilatarjoajia luomaan uusia coworking-tiloja ja joustavia toimitilaratkaisuja.
Asiantuntijat ennustavat, että vuoden 2019 loppuun mennessä jopa 40% coworking-yrityksistä on suuria yrityksiä, jotka vuokraavat 10 pöydän coworking-tiloja.
Juuri nyt nähdään, että markkinoilla sijoitetaan joustaviin toimitiloihin erityisesti suurempiin joustotiloihin”, sanoo Hauke Haas, Tanskan yhden nopeimmin kasvavan toimistohotelliyrityksen Ordnungin toimitusjohtaja. |
Toimitilatarjoajien suurin haaste onkin nyt tarjota suuremmassa määrin coworking-tiloja, jotka sopivat suurten yritysten tarpeisiin. Tällä hetkellä markkinat on tehty pienten start up -yritysten tarpeisiin, jotka ovat joustavien toimitilojen vielä tällä hetkellä suurin asiakaskunta.
Kiinnostus on selkeästi noussut myös korporaatioiden keskuudessa samalla kun innovaatio-ajattelu, yhteistyö ja networking ovat nousseet hallitseviksi ideoiksi työmarkkinoilla, kuten Catellan tutkimuskin osoittaa.
Coworking-tilojen nousu ja markkinoiden valloitus oli tasaista koko vuoden 2018. Trendiä johtavat Y-sukupolovi, digi-natiivit, start upit, jakotalous- ja innovaatio-ajattelun nousu. Kaikki yhdessä vaativat uudenlaisia työtiloja, jotka luovat mahdollisuuksia yhdessä tekemiselle ja antavat joustavuutta työmalleihin.
Catellan mukaan vuoden alussa 2019 markkinoilla oli arviolta 16,250 joustavaa toimitilaa ympäri maailman, joista noin 25% on Euroopassa.
Euroopan toimistohotellimarkkinat ovat varsin epätasaisesti jakautuneet siten, että kasvukeskukset johtavat selvästi. Esimerkiksi Lontoossa on tarjolla 257 joistavaa toimistohotelli- ja coworking-tilaa, joista noin 70% on aivan Lontoo keskustassa kun vain 30% on keskustan ulkopuolella. Lue lisää Catellan tutkimuksesta. ●
Lue lisää:
Catella.com: Flexible workspaces in Europe 2019
Theundercoverrecruiter.com: The Evolution of the Flexible Workspace
Catellacom: Flexible workspaces in the commercial office markets still on the rise in 2019
MatchOffice Client Survey 18: Health and well-being top demands for flexible workspaces