Intro

Turku on Suomen vanhin kaupunki, sillä sen juuret ulottuvat 1200-luvulla asti. Turkua ei koskaan varsinaisesti perustettu, vaan se kasvoi omia aikojaan vesireittien varrelle Aurajoen suulle. Turku toimi Suomen pääkaupunkina 1800-luvun alussa, ja se oli maan suurin kaupunki 1840-luvulle asti. Nykyisin Turku ei ole valtakunnallisesti yhtä merkittävä kuin ennen, mutta se on yhä alueensa paikallishallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurinen keskus. Turku on noin 188 000 asukkaallaan Suomen kuudenneksi suurin kunta. Lisäksi Turun keskustaajama on väkiluvultaan Suomen kolmanneksi suurin kaupunkialue ja Pohjoismaiden kahdeksanneksi suurin taajama.

Turun keskustan halki virtaava Aurajoki on kaupungin sydän ja sielu. Se on Suomen merkittävimpiä ja Varsinais-Suomen suurimpia jokia. Lisäksi Aurajokilaakso on nimetty suomalaiseksi kansallismaisemaksi. Aurajoki on myös synnyttänyt ulkopaikkakuntalaistenkin korvakuulolta tuntemat määritelmät täl pual jokke ja tois pual jokke.

Aurajoen lisäksi Turku on tunnettu saaristostaan, joka alkaa heti kaupungin edustalta. Saaristoon arvioidaan kuuluvan yli 40 000 saarta ja luotoa. Yksi tunnetuimmista saarista lienee Ruissalo, jossa järjestetään vuosittain kymmeniätuhansia kävijöitä keräävä Ruisrock. Turussa on lukuisia ainutlaatuisia nähtävyyksiä, kuten Turun linna ja Turun tuomiokirkko. Aurajoen rannalla 1280-luvulta lähtien seissyt linna on elänyt värikkään historian, ja se on yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Tuomiokirkko puolestaan on Suomen ainoa keskiaikainen basilika ja yksi maan arvokkaimmista rakennushistoriallisista muistomerkeistä.

Museovirasto on määritellyt valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi Kakolanmäen, jossa Turun keskusvankila toimi vuoteen 2007 asti. Toinen merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö on Luostarinmäki. Se on Turun ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi kaupungin palosta vuonna 1827. Turku tunnetaan myös siitä, että siellä julistetaan joka jouluaatto joulurauha. Vaikka Turkua pidetäänkin Varsinais-Suomen keskuksena, myös sen lähialueilla on paljon nähtävyyksiä. Niihin kuuluvat muun muassa Naantalissa sijaitsevat Muumimaailma ja Suomen tasavallan presidentin kesäasunto Kultaranta.

Alueen historia

Turun historiaan kuuluvat olennaisena osana suuret tulipalot sekä asema Suomen pääkaupunkina ja suurimpana kaupunkina. Lisäksi Turku on ollut aikojen saatossa edelläkävijä monella saralla. Siellä muun muassa avattiin Suomen ensimmäinen katedraalikoulu 1300-luvulla ja maan ensimmäinen yliopisto, Turun Akatemia, vuonna 1640. Myös Suomen ensimmäisen kirjapainon, huvipuiston ja sairaalan kotipaikat ovat Turussa. Turun merkittävä asema ja edistyksellisyys edesauttoivatkin sen valintaa Suomen pääkaupungiksi vuosiksi 1809–1812.

Tulipalot ovat värittäneet Turun historiaa, sillä kaupunki on palanut yli 30 kertaa. Vuoden 1827 tulipalo oli paloista tuhoisin ja vaikutuksiltaan pitkäaikaisin. Turun palona tunnettu tulipalo oli Suomen ja Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo. Lähes koko Turun tuhonnut tulipalo oli Suomessa kansallinen katastrofi, sillä Turku oli tuolloin maan suurin kaupunki. Kyseinen tulipalo oli myös käännekohta Turun historiassa, sillä lähes kaikki merkittävät virastot ja laitokset arkkipiispanistuinta lukuun ottamatta siirrettiin sen jälkeen Turusta Helsinkiin.

Talvi- ja jatkosodan aikana Turku kärsi pommituksista, ja satamansa takia se oli talvisodassa Suomen toiseksi pommitetuin kaupunki. Sodan jälkeen Turku kasvoi voimakkaasti suurten ikäluokkien ja maaltamuuton seurauksena. Lisäksi siihen liitettiin 1930- ja 1970-lukujen välisenä aikana useita naapurikuntia. Yksi 2000-luvun suurimmista merkkipaaluista kaupungin historiassa oli sen valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2011.

Alueen infrastruktuuri

Suomen muiden suurien kaupunkien tavoin Turkukin on hyvien liikenneyhteyksien varrella. Tieliikenteen tärkeimmät väylät ovat valtatiet 1, 8, 9, ja 10, joista valtatietä 1 kutsutaankin Turunväyläksi. Lisäksi Turusta alkavat eurooppatiet E8 ja E63. Kaupungin kiertää ohikulkutienä myös kantatie 40 eli Turun kehätie. Turku on sijaintinsa ja hallinnollisen asemansa ansiosta ollut vanhastaan Suomen portti länteen ja Euroopan portti itään. Turun seudulla sijaitseekin kaksi merkittävää satamaa. Lisäksi siellä toimii lukuisia tunnettuja laivanvarustamoja. Turun satama on erikoistunut suuryksikköliikenteeseen, ja sen nykyinen säännöllinen linjaliikenne suuntautuu lähes 20:een eurooppalaiseen satamaan. Helsingin sataman jälkeen Turku onkin Kotkan rinnalla Suomen toiseksi suurin satama, tosin Kotkaan verrattuna huomattavasti matkustajavaltaisempi.

Sijaintinsa ansiosta Turun satama on tärkeässä asemassa ulkomaankaupassa. Turun lähellä sijaitseva Naantalin satama on huomattava teollisuussatama. Turun satama palvelee kesäisin myös kotimaanmatkailua, sillä sieltä kulkee Naantaliin kahdesti päivässä Suomen rannikon viimeinen reittiliikenteessä oleva matkustajahöyrylaiva, S/S Ukkopekka. Rautatie Turkuun saatiin jo 1870-luvun loppupuolella, ja Suomen ensimmäiset pendolinot alkoivat kulkea Turun ja Helsingin väliä vuonna 1995. Turku on Suomen ainoa kaupunki, jossa on kolme kaukoliikenteen rautatieasemaa: Turun satama, Turun päärautatieasema ja Kupittaa. Lisätietoja Turun junaliikenteestä löytyy osoitteesta: https://www.vr.fi/cs/vr/fi/etusivu.

Turun lentoasema on matkustajamäärältään Suomen neljänneksi vilkkain ja rahtimäärältään toiseksi suurin. Lentoasema palvelee vuosittain yli 400 000 matkustajaa. Turussa oli pitkään raitiotieverkosto, mutta verkosto päästettiin rappeutumaan, minkä seurauksena raitiotiet poistettiin käytöstä kokonaan vuoteen 1972 mennessä. Monet ovat pitäneet raitiotieverkoston lakkauttamista virhepäätöksenä, ja Turun seudulle onkin tehty 2010-luvulla suunnitelma uudesta pikaraitiotiestä. Nykyisin kaupungin joukkoliikenteen selkärangan muodostaa linja-autoliikenne. Vuonna 2014 Turussa ja sen lähikunnissa toteutettiin merkittävä joukkoliikenneuudistus, kun kuuden kunnan yhdessä toteuttama Föli-liikenne eli Turun seudun joukkoliikenne aloitti toimintansa. Lisätietoja Fölistä löytyy osoitteesta: http://www.foli.fi/fi.

Yritysalue

Hintatasoltaan Turku on pääkaupunkiseutua halvempi mutta hieman koko maan keskitasoa kalliimpi. Kalleimpien kuntien listalla Turku sijoittuu 13. sijalle. Oleellisin syy esimerkiksi asuntojen ja toimitilojen pääkaupunkiseutua alhaisemmalle hintatasolle on niiden vähäisempi kysyntä. Pääkaupunkiseutua halvemmasta hintatasosta huolimatta erityisesti asuntojen hinnat ovat olleet viime vuosina jatkuvassa kasvussa. Monien muiden kaupunkien tavoin Turussakin asuntojen ja toimitilojen hintaan vaikuttaa huomattavasti niiden sijainti. Keskustassa ja sen lähialueilla esimerkiksi toimistojen vuokrataso on korkeampi kuin keskustan ulkopuolella.

Toimistohotellien hintataso vaihtelee pääasiassa palveluntarjoajan mukaan, ja hintoihin vaikuttavat eniten vuokrattavien tilojen koko sekä tiloissa työskentelevien henkilöiden määrä. Turussa toimistohotellien tilavuokrat ovat suurin piirtein samalla tasolla eri palveluntarjoajilla, mutta vuokraan sisältyvien palvelujen määrä vaihtelee. Vaikka eri toimistohotellien tilavuokrat ovat lähes samansuuruisia, erilaiset palveluvalikoimat ja niiden synnyttämät mahdolliset lisäkustannukset voivat aiheuttaa huomattaviakin eroja eri toimistohotellien todellisten hintojen välille. Turku tarjoaa monipuolisia ostosmahdollisuuksia kauppakeskuksista persoonallisiin pikkuputiikkeihin ja perinteiseen kauppahalliin. Turussa on kaksi suurta kauppakeskusta, Hansa ja Skanssi, jotka sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella. Hansa on Turun suurin ja vanhin kauppakeskus. Se sijaitsee Kauppatorin laidalla monipuolisten tapahtumien keskipisteessä. Hansan laajasta ostostarjonnasta löytyy muodin, pukeutumisen, vapaa-ajan ja kodin tuotteiden ohella Stockmann, kymmeniä kahviloita ja ravintoloita sekä lääkärikeskus. Lisäksi siellä järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Lisätietoja Hansasta löytyy osoitteesta: http://hansakortteli.fi/.

Neljän kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Skanssi on Turun modernein ja Suomen ympäristöystävällisin kauppakeskus. Se on Euroopan ainoa kauppakeskus, joka on saanut kaksi LEED-ympäristösertifikaattia. Skanssin vieressä toimii puihin rakennettu seikkailupuisto Flowpark. Lisätietoja Skanssista löytyy osoitteesta: http://www.skanssi.fi/. Merkittävä keskustan ostospaikka on myös Kauppatorin laidalla sijaitseva Sokos Wiklund, joka tarjoaa monipuolisen ostostarjontansa lisäksi myös muun muassa parturi-kampaamo- sekä lounaspalveluja. Raisiossa, vain kymmenen minuutin päässä Turun keskustasta, sijaitsee kauppakeskus Mylly. Vuonna 2001 avattu Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus, ja se sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Myllyssä on yli 150 liikettä, ja sen valikoimasta löytyy sekä päivittäistavarakauppoja ja erikoisliikkeitä että kahviloita ja ravintoloita. Myllyssä on panostettu viime vuosina erityisesti asiakasystävällisiin aukioloaikoihin, lastenhoitopisteisiin ja leikkipaikkoihin. Vuonna 2015 siellä vieraili 4,6 miljoonaa kävijää. Lisätietoja Myllyn ostostarjonnasta löytyy osoitteesta: http://www.kauppakeskusmylly.fi/.

Kauppakeskusten ohella Turusta ja sen lähialueilta löytyy runsaasti persoonallisia pikkuputiikkeja. Yksi tunnetuimmista putiikeista on KUI Design, joka tarjoaa omia paikallisesti valmistettuja tuotteita sekä vaihtuvan valikoiman muiden mielenkiintoisten pienten merkkien tuotteita. Turkulaisia ruokaperinteitä ja uusia tuulia kaupungin ruokakulttuuriin tuo Turun kauppahalli, joka on palvellut asiakkaita jo vuodesta 1896. Kauppahalli tarjoaa palan Turun historiaa sekä perinteisiä liha- ja kalatiskejä, erikois- ja herkkupuoteja, leipä-, maito- ja juustomyymälöitä sekä ravintoloita ja kahviloita. Lisätietoja kauppahallista löytyy osoitteesta: http://kauppahalli.fi/.

Ostovoima

Turku on taloudellisesti Turun seutukunnan keskus, sillä kaupungissa on monipuolinen elinkeinorakenne, jota laaja-alainen koulutustarjonta tukee. Kaupungin asukasluku on noussut melko tasaisesti 1990-luvun notkahduksen jälkeen, ja sen odotetaan jatkavan nousuaan. Taloustutkimuksen muuttohalukkuutta tarkastelevassa tutkimuksessa Turku ylsi vuonna 2016 kakkospaikalle heti Tampereen jälkeen. Muuttotilastot osoittavatkin Turun korkeakoulujen vetävän puoleensa paljon 18–30-vuotiaita. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut valmistuneiden muutto pois Turusta, koska siellä on pulaa koulutusta vastaavasta työstä. Haasteita kaupungin talouden ja asukkaiden ostovoiman kannalta aiheuttaa myös suurien investointien ja maksukykyisimpien asukkaiden siirtyminen vahvoihin ympäryskuntiin, kuten Raisioon ja Kaarinaan. Kaksikielisessä Turussa asuu noin 11 000 vieraskielistä, ja kaupunki onkin laatinut kotouttamisohjelman, jolla pyritään estämään sinne saapuvien maahanmuuttajien syrjäytyminen.

Pysäköinti

Turku tarjoaa autolla liikkuville lukuisia pysäköintimahdollisuuksia. Keskustan alueella on käytössä kaksi eri pysäköintivyöhykettä, joilla on eri tuntimaksut. Ensimmäinen vyöhyke kattaa ydinkeskustan ja toinen vyöhyke käytännössä koko muun kaupungin. Lisäksi esimerkiksi Turun tuomiokirkon ja Varissuon jäähallien läheisyydessä on parkkialueita, joiden hinnoitteluperusteet eroavat vyöhykejärjestelmän hinnoittelusta. Lisätietoja kaupungin tarjoamista pysäköintimahdollisuuksista ja -hinnoista löytyy osoitteesta: https://www.turku.fi/asuminen-ja-ymparisto/liikenne/pysakointi.

Turussa on myös useita parkkihalleja, joilla jokaisella on oma hinnoitteluperusteensa. Lisäksi kauppakeskukset, kuten Hansa ja Skanssi, tarjoavat runsaasti pysäköintipaikkoja. Kaupungin suurin parkkihalli on ydinkeskustassa sijaitseva Louhi, jossa on 600 pysäköintipaikkaa. Kyseisen parkkihallin erikoisuutena on se, että auton voi jättää ostoksilla käymisen ajaksi autopesuun, joka kustantaa autosta ja pesun laajuudesta riippuen 32–60 euroa. Lisätietoja Turun parkkihalleista löytyy osoitteesta: https://www.turku.fi/asuminen-ja-ymparisto/liikenne/pysakointi/parkkihallit. Suurena yrityskaupunkina Turku tarjoaa luonnollisesti myös pysäköintipalveluja yrityksille. Yrityspysäköintialueet sijaitsevat pääasiassa keskustassa ja lähellä Aurajoen rantaa. Niiden hinnat vaihtelevat sijainnin mukaan, mutta keskimääräinen vuosikustannus on noin 350 euroa.

Kehitysnäkymät

Turun kaupunkisuunnittelussa on painotettu viime vuosina täydennys- ja uudisrakentamista. Lisäksi on kaavailtu raitiotien palauttamista kaupunkiin. Täydennysrakentaminen keskittyy erityisesti keskustaan, ja yhtenä sen erikoisuutena on Turun linnan kupeessa olevan Linnanfältin alueen rakentaminen. Linnanfältin alueelle ideoitu puinen asuinalue on yksi Suomen hallituksen hyväksymän puurakentamisen edistämisohjelman valtakunnallisista pilottikohteista. Sen tavoitteena on luoda puurakentamisen avulla laadukas historialliseen keskustamiljööseen sopiva ja asukkaiden toiveisiin vastaava asuinalue. Myös Kurjenlinnan alueelle, vanhan sairaalamiljöön ympärille, on kaavoitettu uusia asuin- ja toimistorakennuksia, samoin Turku Energian tontin ja entisten raitiovaunuhallien muodostamalle alueelle. Lisäksi Turun päärautatieaseman ratapiha-alueen ja Ratapihankadun yli rakennetaan kävelysilta, jonka rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2017.

Huomionarvoinen kaupunginosa rakentamisen ja kehittymisen kannalta on myös Kupittaa, jonne on kaavoitettu runsaasti muun muassa toimisto- ja asuintilaa. Turku ja sen seutu ovat ympäri vuoden täynnä erilaisia tapahtumia. Turussa järjestetään muun muassa keskiaika- ja joulumarkkinat sekä lukuisia urheilu- ja musiikkitapahtumia. Tunnetuimpia musiikkifestivaaleja ovat Ruisrock, Down By The Laituri sekä Turun musiikkijuhlat. Kaikkien niiden historia ulottuu vuosikymmenten taakse. Urheilun ystäville Turku tarjoaa muun muassa SM-tason jääkiekkoa ja jalkapalloa sekä yleisurheilun Paavo Nurmi Games -tapahtuman. Myös Turun teatterielämä tarjoaa paljon nähtävää. Kaupungissa järjestetään vuosittain myös lähes 200 erilaista messutapahtumaa. Lisäksi entisessä VR:n konepajassa ja nykyisessä kulttuurikeskuksessa, Logomossa, järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, minkä ohella siellä on tehty myös lukuisia tv-tuotantoja.

Teollisuusalueet

Turun suurimmat työllistäjät ovat palvelut, kauppa ja teollisuus. Niiden rinnalle merkittäväksi työllistäjäksi on nousemassa myös matkailu. Teollisuuden aloista tärkeimpiä ovat meri-, metalli-, teknologia- ja lääketeollisuus. Turun merkittävimpiä vientituotteita 2000-luvulla ovat olleet laivat, koneet ja laitteet, elintarvikkeet ja juomat, lääketeollisuuden tuotteet sekä diagnostiikka- ja tietoliikennetuotteet. Lähes puolet Suomen lääkekehityksestä tapahtuu Turussa. Turku on tunnettu sekä Suomessa että ulkomailla telakastaan sekä laadukkaasta laivanrakentamisesta. Useat maailman suurimmista matkustaja- ja risteilyaluksista on valmistettu Turun telakalla. Menestyvästä meri- ja metalliteollisuudesta huolimatta teollisuustoiminta supistui Turussa erityisesti 1990-luvulla, sillä esimerkiksi elintarviketeollisuus vähensi väkeä kaupungissa. Teollisuuden asema kohosi kuitenkin 2000-luvulla, kun Turussa alettiin panostaa kaupungin kehittämiseen Itämeren alueen logistisena keskuksena.

Liikevaihdoltaan Turun suurimpia yrityksiä ovat elintarviketeollisuusyhtiö HKScan Oyj, lääketeollisuusyhtiö Bayer Oy, telakkayhtiö Meyer Turku Oy sekä Turun Osuuskauppa. Parhaimpaan tulokseen viime vuosina ovat yltäneet Bayer Oy, teknologiayritykset PerkinElmer Oy ja Wallac Oy, mittaus- ja tutkimuslaitteita valmistava Mirion Technologies Oy, Meyer Turku Oy sekä Turku Energia. Henkilöstöltään selvästi suurin yritys on HKScan, joka työllistää oli 7 000 henkilöä. Muita suuria työllistäjiä ovat Meyer Turku Oy, Turun Osuuskauppa, Bayer Oy ja monialayritys Arkea Oy. Monista muista suurista kaupungeista poiketen ICT-ala ei ole saanut Turussa perinteisesti kovin suurta jalansijaa, minkä takia 1990-luvun taloudellinen buumi pääosin kiersi kaupungin. Vastaavasti 2000-luvun alun ICT-kriisi kiersi Turun. Nykyisin Turku panostaa ICT-alaan monipuolisella informaatioalan koulutuksella, minkä lisäksi kaupungin keskustaan ja sen yliopistojen yhteiselle kampusalueelle on luotu Suomen laajin langaton verkko. Tämän lisäksi 2000-luvulla Turkuun on perustettu tutkimuslaitosten ja liike-elämän keskittymä Turku Science Park Oy, jonka painopistealueita ovat bioteknologia, tieto- ja viestintäteknologia sekä kemia- ja laboratorioala.

Hotellit ja hostellit

Turun monipuolinen majoitustarjonta pitää sisällään sekä ketjuhotelleja ja -hostelleja, yksityisomistuksessa olevia persoonallisia hostelleja, bed & breakfast -paikkoja, leirintäalueita, mökkejä, huoneistohotelleja sekä kylpylöitä. Lisäksi monet Turun lähikunnat tarjoavat erinomaisia majoituspalveluita sekä saaristossa että meren rannalla. Turun seutu tunnetaan erityisesti kylpylöistä, sillä siellä on neljä keskenään täysin erilaista kylpylää. Naantalin kylpylä ja saaristokylpylä Kasnäs tarjoavat hemmottelua meren rannalla, kun taas Ruissalon kylpylä on perinteinen terveyskylpylä ja Holiday Club Caribia lapsiperheiden suosikki.

Kylpylöiden erinomaisen majoitustarjonnan lisäksi laadukkaita yöpymismahdollisuuksia tarjoavat ketjuhotellit, joista monien taustalla on mielenkiintoinen historia. Esimerkiksi Turun Kauppatorin laidalla sijaitsee Original Sokos Hotel -ketjun legendaarinen Hamburger Börs -hotelli, jonka seinien sisälle kätkeytyy runsas ja kupliva historia aina vuodesta 1894 alkaen. Kyseinen hotelli on 346 huoneellaan Turun suurin hotelli, ja sen runsas ravintolatarjonta sisältää muun muassa yökerhon ja tilausravintolan. Turun ydinkeskustasta löytyy myös lukuisia hotelleja, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun. Yksi tällaisista hotelleista on Centro Hotel. Keskustasijainnistaan huolimatta tämä moderni boutiquehotelli tarjoaa yöpyjille rauhallisen tunnelman, sillä se sijaitsee sisäpihalla. Lisätietoja Centro Hotelista löytyy osoitteesta: http://www.centrohotel.com/fi/.

Yhtenä erikoisimmista majoitusvaihtoehdoista voidaan pitää Forenomin Kakolanmäellä sijaitsevia neljän tähden asuntoja. Kakolanmäki on Suomen laajin historiallinen vankila-alue, ja vanhan vankimielisairaalan tilat ovat toimineet kesästä 2016 lähtien Forenomin design-asuntoina. Asuntojen historiaa huokuvat ja jännittäviä tarinoita sisältävät tilat tarjoavat kotoisan ja tasokkaan majoitusvaihtoehdon. Persoonallisia majoitusvaihtoehtoja tarjoavat myös monet yksityiset hotellit ja hostellit. Suurin osa tällaisista majoituspaikoista sijaitsee luonnon tai meren äärellä. Turun majoitustarjonnassa on hyödynnetty laajasti myös kaupungin historiaa, sillä useissa vanhoissa jugendtyylisissä taloissa toimii nykyisin yksityisiä tai perheomistuksessa olevia hotelleja, joissa panostetaan nostalgiaan ja persoonallisuuteen esimerkiksi huonekalujen ja taiteen avulla. Lisätietoja Turun monipuolisista majoitusvaihtoehdoista löytyy osoitteesta: http://www.visitturku.fi/majoitus.