Intro

Tampere on väkiluvultaan Suomen kolmanneksi suurin kunta ja Pirkanmaan maakuntakeskus. Asukkaita kaupungissa on yli 220 000 ja Pirkanmaalla lähes puoli miljoonaa. Tampereen kaupunki yhdessä naapurikuntineen muodostavat Tampereen seutukunnan, joka on Suomen suurin väestökeskittymä, kasvukeskus ja talousalue heti Helsingin seutukunnan jälkeen. Seutu valmistautuu jatkuvaan väestönkasvuun ja vuosittaisella tasolla muuttovoitto Tampereelle on lähes 2000 asukasta. Kaupungin imago on vahva ja mielipidekyselyissä kaupunki on loistanutkin yhtenä Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina jo useana vuonna.

Tampere sijaitsee kauniilla harjualueella Pyhäjärven ja Näsijärven välissä. Lisäksi kaupungin keskustan läpi virtaa maankuulu Tammerkoski, joka koskimaisemallaan on yksi Suomen kansallismaisemista. Kaupungille tunnusomaista onkin vesistöjen läheisyys ja suuri määrä. Perinteisesti Tampere on ollut vahva teollisuus- ja työläiskaupunki, josta koskenrannan vanhat teollisuusrakennukset yhä muistuttavat. Kaupungin ydinkeskusta on monipuolinen ja kompakti. Tärkeimmät nähtävyydet, ostosalueet, hotellit ja ravintolat sekä toimistohotellit ja muut toimitilat ovat kävelyetäisyydellä toisistaan. Tampereen tunnetuin maamerkki, Näsijärven rannalla sijaitseva Näsinneula, kohoaa 168 metrin korkeuteen tarjoten näköalantasanteeltaan panoraama näkymät yli kaupungin ja vesistöjen. Kaupungin ydinkeskustassa puolestaan sijaitsee Tampere-talo, joka on Pohjoismaiden suurin ja Suomen johtava konsertti- ja kongressikeskus.

Tampereen seutu on vetovoimainen tarjoten hyvät ja kustannustehokkaat mahdollisuudet yrittämiselle. Tärkeimpinä kriteereinä Tampereen seudulla toimimiselle ovat kaupungin keskeinen sijainti, läheiset yhteydet korkeakouluihin sekä korkeatasoisen työvoiman hyvä saatavuus. Kompaktin kokonsa puolesta kaupunki pystyy tarjoamaan lyhyet kulkuyhteydet helpottaen liikkumista paikasta toiseen, verkostoitumista ja yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Alueen vahvuuksina ovat monipuolinen teollisuusrakenne sekä vahva tutkimus- ja kehitysosaaminen, jota kaupungin monet korkeakoulut ja yliopistot omalta osaltaan tukevat. Tiivis yhteistyö suurten kansainvälisten yritysten, tiiviin start up yhteisön ja kaupungin korkeakoulujen välillä on yleistä. Kaupunki onkin Suomen johtavia innovaatiokeskuksia, jossa on kattava yritystoimitila ja toimistohotelli tilatarjonta.

Alueen historia

Tampereen kaupunki syntyi 1700-luvun lopulla ja kehittyi nopeasti merkittäväksi teollisuuskaupungiksi. Merkittävässä roolissa teollisuuden synnylle ja kehittymiselle on ollut kaupungin läpi virtaava Tammerkoski vesivoiman tuottajana. Kuuluisin varhaisista teollisuuslaitoksista oli Finlaysonin puuvillatehdas, jonka ympärille kehittyi nopeasti myös muuta teollisuutta. Tärkeitä teollisuudenaloja ovat kaupungille historiallisesti olleet tekstiili-, metalli-, rauta-, ja puunjalostusteollisuus.

Sodat koettelivat Tampereen seutua. Sisällissodan aikana Tampereella käytiin merkittäviä taisteluita ja kaupunki joutui Neuvostoliiton pommittamaksi talvisodan aikana. Toisaalta toisen maailmansodan aikana kaupunki toimi merkittävänä sotateollisuuden keskuksena ja kaupungin tehtaissa valmistettiin ja huollettiin aseita ja tarvikkeita sodan tarpeisiin.

Toisen maailmansodan jälkeen vanhat teollisuuden alat alkoivat väistyä ja teollisuusosaaminen nykyaikaistui useiden kaupungin korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kautta. Nykyisin osa vanhoista tehdas- ja teollisuuslaitoksista on kunnostettu ja muutettu historiaa henkiviksi asuin- ja liiketiloiksi, kuten toimistohotelleiksi. Uusina teollisuusaloina rakennemuutoksen myötä muodostuivat informaatioteknologia, koneenrakennus ja automaatio, lääketieteen teknologia sekä viestintä ja uusmedia. Runsaassa kahdessa vuosisadassa Tampere on kehittynyt yli 200 000 asukkaan kaupungiksi, jonka merkitys seutukunnan elinkeinoelämälle on merkittävä.

Alueen infrastruktuuri

Tampere keskeisellä sijainnillaan tarjoaa erinomaiset kulkuyhteydet ja logistiset mahdollisuudet muualle maahan ja ulkomaille. Kaupunki sijaitsee maan tärkeimpien logistiikkareittien, valta- ja rautateiden solmukohdassa. Noin kaksi kolmasosaa Suomen elinkeinotoiminnasta keskittyykin kahden tunnin ajomatkan säteelle Tampereelta.

Kaupunkiin kulkee kolme keskeistä ja vilkasta valtatietä; valtatie 3 Helsingistä Vaasaan, valtatie 9 Turusta Kuopion kautta Joensuuhun sekä valtatie 12 Raumalta Kouvolaan. Helsinkiin Tampereelta on matkaa maanteitse 176 kilometriä, Turkuun 157 kilometriä ja Ouluun 504 kilometriä. Myös junayhteydet ovat kaupungissa hyvät. Tampere on yksi Suomen keskeisimmistä ja vilkkaimmista rautatieliikenteen keskuksista. Suoria junayhteyksiä muihin kaupunkeihin on Tampereelta useita ja matka-ajat ovat lyhyitä keskeisen sijainnin ansiosta. Tampereelta pääsee sekä Helsinkiin, että Turkuun junalla noin 1,5 tunnissa. Lisäksi vientiteollisuudelle erityisen tärkeät Pohjanlahden satamat ovat helposti ja nopeasti saavutettavissa.

Kaupungin lentoliikenteestä vastaa kansainvälinen Tampere-Pirkkala lentoasema, joka on vain 20 minuutin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta. Lentoasemalle pääsee kaupungin keskustasta kätevästi paikallisliikenteen bussilla tai lentokenttätaksilla. Lentokentällä on myös autonvuokrausmahdollisuus. Tampere-Pirkkala on tällä hetkellä matkustajamäärällä mitattuna Suomen kolmanneksi ja kansainvälisten matkustajien määrällä mitattuna toiseksi vilkkain lentoasema tarjoten vielä potentiaalisia kasvunmahdollisuuksia. Lentoyhteyksiä Tampere-Pirkkalasta on Suomen sisäisen liikenteen lisäksi Pohjoismaihin ja myös muualle Eurooppaan.

Tampereella liikenteen yleinen sujuvuus on maailman huippuluokkaa ja kaupunki onkin Ruuhka-Suomen ruuhkattomimpia kaupunkeja. Tampereen kaupunki vastaa kaupungin sisäisen joukkoliikenteen lisäksi myös naapurikuntien joukkoliikenteestä. Alueella liikennöi useita bussilinjoja niin kaupungin sisällä, kuin seutuliikenteessäkin. Lisäksi Tampereen kaupungin raitiotiehanke on kehitysvaiheessa. Sisävesiliikennettä on Tampereelta kesäisin Pyhäjärven kautta Hämeenlinnaan ja Näsijärven kautta Päijänteen vesistöön. Myös pyöräilymahdollisuudet ovat kaupungissa hyvät sekä ydinkeskustan alueella, että sen ulkopuolella. Lisäksi kaupungissa on käytössä julkisesti vuokrattavat kaupunkipyörät sekä lukuisat pyöräparkit.

Yritysalue

Tampereen hintataso noudattelee suurimpien Suomen kaupunkien hintatasoa ollen kuitenkin selvästi pääkaupunkiseudun kustannuksia matalampi. Yrityksille Tampereella on keskimäärin 20% pienemmät toimintakustannukset kuin Helsingissä, mikä tekee alueesta hyvin kilpailukykyisen kustannuksiltaan.

Vuoden 2016 ensimmäisellä vuosineljänneksellä vanhan osakehuoneiston keskimääräinen neliöhinta oli Tampereella noin 2500 euroa, kun taas pääkaupunkiseudulla keskimäärin vajaa 4000 euroa. Koko maan alueella keskimääräinen neliöhinta oli noin 2200 euroa.

Kaupungin kalleimmat toimisto- ja asuinalueet alueen keskimääräisellä hintatasolla arvioituna ovat Lapinniemi-Käpylä, Itä-Amuri-Tammerkoski, Tampereen keskus sekä Länsi-Amuri. Kalleimmat liiketilat puolestaan löytyvät kaupungin ydinkeskustan alueelta. Tampereen toimistohotellien sekä muiden yritystoimitilojen hintaan vaikuttavat ennen kaikkea toimitilan sijainti, mutta myös tilan käyttötarkoitus ja kunto.

Tampereella ostosmahdollisuudet ovat hyvät ja monipuoliset. Ostoksia voi tehdä niin suurissa tavarataloissa ja ostoskeskuksissa, kuin pienissä kivijalkaliikkeissäkin. Lisäksi ydinkeskustan liikkeet ovat sopivan lähellä toisiaan, joten ne on mahdollista saavuttaa myös kävellen.

Tampereen liikealueista kaupungin ykköskatu, keskustan halkaiseva Hämeenkatu, on ylivoimaisesti vilkkain ja merkittävin. Kadun varrella sijaitsee kaupungin suurimpien tavaratalojen, Stockmannin ja Sokoksen, lisäksi lukuisia erikoisliikkeitä, kahviloita ja ravintoloita sekä keskustorin läheisyydessä sijaitseva Tampereen perinteinen kauppahalli. Jo yli satavuotiaassa kauppahallissa toimii lähes 40 yritystä elintarvikeliikkeistä ravintoloihin, kahviloihin, kukkakauppaan sekä nahka-, sisustus-, ja lahjatavaraliikkeisiin.

Kaupungin ydinkeskustan ostoskeskuksista Koskikeskus on merkittävin ja monipuolisin. Keskuksesta löytyy lähes sata vaate- ja erikoisliikettä, laaja kahvila- ja ravintolatarjonta, hyvät terveyspalvelut sekä elokuvateatteri. Toinen ydinkeskustan ostoskeskus, Tullintori, sijaitsee keskeisellä paikalla aivan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Muodin erikoisliikkeiden lisäksi Tullintorilta löytyy erityisen paljon terveyspalveluita ja hyvinvointialan yrityksiä sekä lähistön toimitila ja toimistohotelli tarjonta on monipuolinen. Lisäksi ostoskeskuksessa sijaitsee Pohjoismaiden ensimmäinen kauppakeskusympäristöön pystytetty kiipeilykeskus Irti Maasta. Noin 20 kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsee puolestaan yksi Suomen suurimmista ostoskeskittymistä, Lempäälän Ideapark. Liikekaupungista löytyy valtavien ostos ja ruokailumahdollisuuksien lisäksi sisähuvipuisto Funland, kulttuurikeskus Piippoo sekä vaihtelevasti erilaisia tapahtumia. Tampereen keskustasta järjestetään linja-autokuljetuksia Ideaparkiin, mutta liikekaupunkiin pääsee kätevästi myös omalla autolla Helsinki-Tampere moottoritietä pitkin.

Kaupungin lukuisat pienet kivijalkaliikkeet ja pikkuputiikit tarjoavat muun muassa designia, vaatteita ja asusteita, sisustus- ja lahjatavaroita sekä käsitöitä. Tallipihan alue kaupungin historiallisella Finlaysonin tehdasalueella on suosittu retkikohde ja on täynnä pieniä putiikkeja ja kahviloita. Tehtaanmyymälöistä tunnetuin on puolestaan Finlaysonin tehtaanmyymälä, joka sijaitsee aivan alkuperäisen tehtaan lähistöllä. Finlaysonin vanhalla tehdasalueella sijaitsee myös muita pienempiä erikoisliikkeitä sekä lukuisia kahviloita ja ravintoloita.

Ostovoima

Suomalaisen ostovoima on viime vuosina supistunut heikentyneen työllisyystilanteen, hidastuneen ansiokehityksen ja veronkorotusten myötä, joka näkyy omalta osaltaan myös Tampereella. Kuitenkin suomalaisten ostovoiman kehityksessä on ollut viime aikoina viitteitä kasvusta ja suomalaisilla kotitalouksilla on ollut hiukan aiempaa enemmän käytettävissä olevia tuloja. Tampereen kaupungin talous on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka onkin velkaantunut. Kuluvana vuonna kaupungin kunnallisveroprosentti on 19,75 prosenttia, joka on hiukan maan keskiarvoa matalampi.

Perinteisesti Tampere on ollut vahva työläis- ja opiskelijakaupunki. Tamperelaiset ovatkin koulutettua väkeä; 15 vuotta täyttäneestä väestöstä yli kolme neljästä on suorittanut perusasteen jälkeisiä tutkintoja. Sukupuolijakaumaltaan kaupunki on lievästi naisvoittoinen, sillä asukkaista naisia on hieman yli puolet. Ulkomaan kansalaisia kaupungissa on reilu 4% väestöstä, tosin määrän uskotaan kasvavan entisestään lähivuosina. Vuoteen 2030 mennessä Tampereen keskustan arvioidaan houkuttelevan 23% lisää asukkaita.

Pysäköinti

Tampereen kaupungin alueella ajoneuvojen pysäköintimahdollisuudet ovat hyvät. Kaupungin alueella on noin 4000 maksullista kadunvarsipysäköintipaikkaa sekä useita pysäköintitaloja keskusta-alueella.

Kaupungin kadunvarsipysäköinti on jaettu kolmeen eri maksuvyöhykkeeseen pysäköintipaikan sijainnin mukaan. Lisäksi jako perustuu siihen, kuinka pitkäksi aikaa ajoneuvon voi alueelle pysäköidä. Kahden ja puolen tunnin pysäköinti vyöhykkeellä yksi maksaa 3,2 euroa tunnilta. Vyöhykkeellä kaksi ajoneuvon voi pysäköidä neljäksi tunniksi 1,6 euron tuntihintaan. Vyöhykkeen kolme alueella pysäköintimaksu on yhden euron tunnilta. Keskimäärin Tampereen kadunvarsipysäköintimaksut noudattelevat hyvin suurimpien Suomen kaupunkien pysäköintimaksutasoa.

Kaupungin keskusta-alueen lukuisissa pysäköintitaloissa pysäköintimaksut ovat keskimäärin reilu 20 €/vuorokausi. Pysäköintitalot ovat Finnpark Oy:n omistuksessa. Pysäköinnin maksuvaihtoehtoja on lukuisia perinteisestä pysäköintilipukkeesta jatkuvaan pysäköintioikeuteen sekä etukäteen ladattavaan pysäköintikorttiin. Lisää tietoa kaupungin pysäköintitaloista ja niiden sijainnista löydätte osoitteesta: http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/pysakointi/pysakointitalot.html

Kehitysnäkymät

Tampereen kaupunki kehittyy jatkuvasti ja uusia mielenkiintoisia kaupunkiympäristön kehityskohteita ja projekteja on vireillä. Kaupungin kehittämiseen investoidaan tulevina vuosina yhteensä yli 3 miljardia euroa.

Maanlaajuisesti tunnetuin kehityskohde lienee kaupungin raitiotiehanke, jonka toivotaan tukevan kaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmää. Tulevaisuuden tavoitteena on luoda korkeatasoinen ja suurikapasiteettinen joukkoliikenne, jolla on mahdollista tukea ja kehittää kaupunkirakenteen tiivistämistä sekä toimivan ratkaisuna joukkoliikenteen tulevaisuuden kasvuun. Raitiotiehankkeen yleissuunnitelma hyväksyttiin kesällä 2014 ja nykyisin meneillään olevassa kehitysvaiheessa etsitään parhaiten toteutettavissa olevia suunnitteluratkaisuja hankkeen rakennuspäätöksen tueksi. Raitiotien ensimmäinen osa toivotaan saatavan koekäyttöön vuoteen 2020 mennessä, jolloin raitiotiellä tehtäisiin lähes 40 000 päivittäistä matkaa.

Toisaalta kaupunki tähtää vahvasti sähköisen liikenteen valtakunnalliseksi edelläkävijäksi. Sähköisen liikenteen ratkaisut – Tampere näyttää suuntaa –projektin kautta kaupunki pyrkii vahvasti sähköistämään joukkoliikennettään vuoteen 2025 mennessä. Projektin tavoitteena on luoda viihtyisää kaupunkiympäristöä, vähentää liikennepäästöjä sekä kehittää älyliikenteen palveluja ja ratkaisuja sähköisen liikenteen innovaatioiden edistämiseksi. Vuoteen 2050 mennessä kaupunki on puolestaan asettanut tavoitteeksi luopua täysin fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja siten saavuttaa hiilineutraaliuden. Hanke on osa kaupungin ECO2- Ekotehokas Tampere projektia, joka tähtää kaupungin ilmastosopimusten toteuttamiseen sekä kehittämään vähähiilistä kaupunkikehitystä ja ympäristöliiketoimintaa.

Toinen merkittävä kaupungin vetovoimaa kasvattava rakennushanke on kaupungin ydinkeskustaan, junaradan päälle, kehitteillä oleva Kansi. Maailmanluokan urheilu- ja tapahtumakeskusareenan lisäksi alueelle on määrä rakentaa asuntoja, toimisto- ja liiketiloja, hotelli ja toritiloja. Tavoitteena on luoda eri kaupunginosat yhdistävä, ympäri vuorokauden elävä ja innostava monipuolinen kaupunkiympäristö. Hankkeen kokonaislaajuus on 110,000 m2 ja yli 500 miljoonaa euroa. Rakennustyön ensimmäisen vaiheen on määrä alkaa alueella vuoden 2017 keväällä.

Teollisuusalueet

Tampereen seutu on yksi Suomen nopeimmin kasvavista alueista tarjoten loistavat liiketoiminta- ja työmahdollisuudet. Alueella on noin 15 000 yritystä useilta liiketoiminta-alueilta. Vanhana teollisuuden keskuksena kaupunki omaa erittäin laajan ja monipuolisen yritysperustan. Vielä nykyäänkin Tampereen seutu on yksi Suomen valmistavan teollisuuden keskittymistä. Seudun vaikutusvaltaisimpia yrityksiä on niin teknologia- ja prosessiteollisuudessa, tieto- ja viestintäteknologiassa, kuin kaupan ja palveluiden alallakin. Vaikutusvaltaisimpia yksityisiä työnantajia ovat muun muassa Pirkanmaan Osuuskauppa, Posti Oy, Nokia Solutions and Networks Oyj, Metso Minerals Oy, Sandvik Mining and Construction Oy, Valmet Oy, AGCO Power, Cargotec ja Saarioinen Oy.

Perinteisesti erityisesti Nokian vaikutus on ollut kaupungille merkittävä ja alueella on runsaasti tieto- ja viestintäteknologian osaamista. Teknologiateollisuuden osuus on 87% Tampereen seudun elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Viennin osalta teknologiateollisuuden osuus on jo yli 60%. Vahvan ICT-alan ja teollisen osaamisen kautta Tampereen seutu pyrkii yhdeksi Euroopan tärkeimmistä teollisen internetin kehittämiseen erikoistuneista alueista vuoteen 2020 mennessä.

Toisaalta myös kaupan ala on Tampereen seudun yksi merkittävimpiä työllistäjiä ja liiketoiminta-alueita. Kansallisesti tarkasteltuna merkittävässä roolissa oleva kaupan ala on Tampereen seudulla kasvanut selvästi muuta maata nopeammin henkilöstön ja toimipaikkojen määrässä mitattuna. Toisaalta Tampereen seutu panostaa alaan myös tulevaisuudessa investointien myötä.

Teollisuustuotannon, tuotekehityksen ja kaupan alan ohella Tampereen seutu on nousemassa vahvaksi edelläkävijäksi ympäristöystävällisen ja älykkään cleantech-teknologian osalta. Muita kasvavia toimialoja ovat muun muassa peliala, nanoteknologia sekä luovat alat. Lisäksi kaupungin lukuisat korkeakoulut tekevät tiivistä yhteistyötä alueen yritysten kanssa, joka näkyy alueen vahvana tutkimus- ja kehitysosaamisena. Suomen mittakaavassa Tampereen seutu käyttää poikkeuksellisen suuren määrän resursseja tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja alueelle onkin kehittynyt suuri määrä tutkimus- ja tuotekehitysosaamiseen keskittyviä organisaatioita.

Hotellit ja hostellit

Tampereen hotellien uusin tulokas, Solo Sokos Hotel Torni Tampere, on kaupungin ja samalla koko Suomen toisiksi korkein rakennus heti Näsinneulan jälkeen. Tornihotelli sijaitsee aivan kaupungin ydinkeskustassa Rautatieaseman välittömässä läheisyydessä tarjoten niin huippuluokan majoitusta, kuin kokoustilojakin. Hotellin 25. kerroksessa sijaitsevasta Moro Sky Barista avautuvat hienot näköalat yli kaupungin.

Toinen kaupungin tornihotelli on 19-kerroksinen Original Sokos Hotel Ilves, joka sijaitsee Tammerkosken rannalla aivan Koskikeskuksen vieressä. Itse hotellin lisäksi Ilveksestä löytyy erilaisia ravintoloita, vasta uusittu kylpyläosasto sekä monipuoliset kokous- ja juhlatilat.

Perinteikästä hotellityyliä hakevalle Tammerkosken vieressä toimiva Radisson Blu Grand Hotel Tammer lienee sopiva vaihtoehto. Jo vuodesta 1929 toiminut hotelli tarjoaa arvokkaat ja ainutlaatuiset puitteet niin majoittumiselle kuin juhlillekin. Tammer on keskeinen osa Tampereen ja Suomen historiaa ja täällä voi yöpyä vaikkapa Mannerheimin vanhassa sviitissä.

Tammelan kaupunginosassa, aivan rautatieaseman läheisyydessä sijaitseva Scandic Tampere Station on palkittu ja uusi design-henkinen hotelli. Lähistöllä sijaitsevat niin ikään Tampere-talo, Tammelantori, Tulli Business Park kattavana toimistohotelli tarjontanaan sekä Tampereen yliopisto. Hiukan pienempi designhotelli on puolestaan kaupungin ydinkeskustassa sijaitseva Dream Hotel, joka tarjoaa tyylikkään ja persoonallisen vaihtoehdon yöpymiselle. Näsijärven rannalla sijaitsee Holiday Club Tampereen Kylpylä, joka tarjoaa hotellipalveluiden lisäksi monipuolisia kylpyläpalveluita sekä vuokrattavia lomahuoneistoja. Toinen suosittu kylpylähotelli on Tampereelta noin 15 minuutin ajomatkan päässä sijaitseva Kylpylähotelli Rantasipi Eden. Kylpylähotelli sijaitsee kauniissa järvimaisemassa tarjoten kylpylä- ja hyvinvointipalveluiden lisäksi vasta uudistetun ravintolamaailman. Vaihtoehdon perinteiselle hotellimajoitukselle tarjoavat Tampereen seudulta löytyvät pienet ja idylliset Bed & Breakfast –paikat tai vaikkapa Airbnb:n kautta vuokrattavat kokonaiset loma-huoneistot, joita löytyy useita aivan ydinkeskustasta.