Intro

Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki. Se sijaitsee kahden järven välisellä kannaksella. Kaupungin pohjoispuolella oleva Näsijärvi on 95 metriä ja eteläpuolella oleva Pyhäjärvi 77 metriä merenpinnan yläpuolella. Niiden välinen pintaero on 18 metriä ja välissä on yksi Tampereen nähtävyyksistä – Tammerkoski. Sen rannat ovat Suomen vanhimpiin kuuluvaa teollisuusmiljöötä, johon kuuluvat muun muassa Finlaysonin ja Tampellan tehtaat.

Tampereen muita tunnettuja nähtävyyksiä on Pispalan harju. Se on vanha työläiskaupunginosa, jonka kapeat kujat ja rinteeseen nousevat puutaloryhmät ovat säilyneet huolimatta Tampereen nopeasta kasvusta. Pispala on nykyisin hyvin haluttu asuinalue, jonne ihmisiä houkuttelee kaunis näköala ja puutalokaupunginosan tunnelma. Asukkaat suunnittelivat ja rakensivat aikoinaan talonsa itse, eikä alueella ollut asemakaava. Pienet kujat, portaat ja pitkin poikin rakentaminen antavat Pispalalle aivan oman erityisen leimansa.

Pispalan lähellä on toinenkin harju, nimittäin Pyynikin harju. Kaupunginosa muodostuu enimmäkseen vanhoista puutaloista sekä suojellusta yli hehtaarin harjualueesta, josta avautuu näköalat Pyhäjärvelle. Harjulla sijaitsee Pyynikin kesäteatteri ja 25 metriä korkea näköalatorni, jonka kahvilassa paistetaan monen tamperelaisen mielestä Tampereen parhaimmat munkit.

Kaupungin siluetista erottuu parhaiten Näsinneula, joka kohoaa Näsijärven rannalla 168 metrin korkeuteen. Se on Pohjoismaiden toiseksi korkein näköalatorni Tukholman Kaknästornetin jälkeen. Tornin huipulla on näköalatasanne ja pyörivä ravintolaosasto. Kirkkaalla ilmalla Näsinneulasta voi nähdä naapurikuntiin asti, yli 20 kilometrin päähän. Tornin juurella sijaitsee suosittu Särkänniemen huvipuisto.

Tampereen pääkatu on Hämeenkatu. Se on kilometrin mittainen puistokatu, jonka varrella sijaitsee paljon nähtävyyksiä. Hämeenkatu alkaa 1930-luvulla suunnitellun rautatieaseman edestä. Kadun varrella sijaitsee muun muassa 63-metrinen Hotelli Ilves, kauppakeskus Koskikeskus sekä koskenrantaan rajoittuva Koskipuisto. Erikoisin nähtävyys on maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo, joka sijaitsee Finlaysonin alueella.

Alueen historia

Tampereen lempinimi on ”Manse”, joka johtuu kaupungin teollisesta historiasta, jolloin tekstiiliteollisuus oli kaupungin tärkein elinkeino. Kutsumanimellä viitataan Manchesterin kaupunkiin, joka oli samanlainen teollisuuskaupunki – ”Tampere, Suomen Manchester”.

Tekstiiliteollisuus oli 1800-luvulla kaupungin tärkein elinkeino. Yli puolet kaupungin työläisistä kävi töissä kolmessa suurimmassa tehtaassa: Finlaysonin ja Lapinniemen puuvillatehtailla ja Pellavatehtaalla.

Ensimmäinen maailmansota toi aluksi kaupunkiin hyvinvointia, sillä sota aiheutti talouden korkeasuhdanteen, mutta maaliskuun vallankumous vuonna 1917 katkaisi kauppasuhteet Venäjälle. Kesän ja syksyn 1917 tapahtumat erinäisine välikohtauksineen synnyttivät väestöryhmien välille syvän epäluulon. Suomen sisällissodan alkaessa 1918, punaisten joukot ottivat vallan haltuunsa kaupungissa. Verisimmät taistelut käytiin Messukylässä Kalevankankaalla. Valkoiset voittivat lopulta ja noin 11 000 hengissä säilynyttä punaisten vankia vietiin Kalevankankaan vankileirille.

Alueen infrastruktuuri

Tampere sijaitsee liikenteellisesti keskeisessä paikassa eteläistä Suomea ja sieltä on lyhyt matka moniin muihin kaupunkeihin. Näin toimistolta on nopeaa matkustaa vaikkapa Helsingin tai Turun matkustajalauttasatamiin. Tampereen ja Helsingin välinen moottoritie, valtatie 3, on pituudeltaan 160 kilometriä ja onkin Suomen pisin moottoritie. Valtatie 3 on Helsingistä Hämeenlinnan ja Tampereen kautta Vaasaan johtava valtatie. Tien pituus on 424 kilometriä.

Tampereelta kulkee Nokialle yhdeksän kilometrin pituinen moottoritie (valtatie 12). Tampereen kolmas moottoritie, itäinen ohitustie (valtatie 9), valmistui 1996, ja kulkee välillä Atala–Lakalaiva. Sitä jatkettiin myöhemmin Ylöjärvelle asti.

Rautatieyhteys Helsingistä Hämeenlinnan kautta Tampereelle valmistui vuonna 1876. Tampereelta pääset toimistoltasi nopeasti junalla kaikkiin pääilmansuuntiin. Tampere onkin yksi Suomen vilkkaimmista rautatieliikenteen keskuksista. Tampereelta on suoria junayhteyksiä useisiin Suomen kaupunkeihin ja matka-ajat ovat lyhyitä keskeisen sijainnin ansiosta. Tampereen asemalle saapuu ja sieltä lähtee päivittäin noin 150 junaa, joissa on vuosittain kahdeksan miljoonaa matkustajaa.

Tampere-Pirkkalan lentokenttä on matkustajamäärällä mitattuna Suomen kolmanneksi ja kansainvälisten matkustajien määrällä mitattuna toiseksi vilkkain lentoasema. Lentoasemasta on muodostunut merkittävä keskus erityisesti niin sanotulle halpalentoliikenteelle. Vuonna 2014 matkustajamäärä oli 412 609 matkustajaa. Parhaat yhteydet lentoasemalta ovat Helsinkiin ja Tukholmaan, mutta viime vuosina myös yhteydet Keski-Eurooppaan ovat parantuneet. Lentokenttä sijaitsee noin 17 kilometrin päässä Tampereen keskustasta, joten tämäkin on hyvä kriteeri mietittäessä toimiston sijaintipaikkakuntaa.

Kaupungissa on busseilla hoidettua joukkoliikennettä, mutta sen sujuvuuden lisäämiseksi on ehdotettu yksityisautoilun rajoittamista tietyillä keskustan alueilla. Joukkoliikenne paranee myös osaltaan, jos kaupunkiin saadaan pitkään suunnitteilla ollut raitiovaunuliikenne. Toimistokaupunkina Tampere on varteenotettava vaihtoehto.

Yritysalue

Tampere ei sijoitu hintavertailussa aivan Suomen kalliimpien kuntien kärkeen, mutta on kuitenkin sijalla kahdeksan. Kaupungin vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat laskivat kunnassa 1,81 prosenttia vuonna 2015 neljännellä vuosineljänneksellä. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat 0,04 prosenttia. Kallein asuinalue neliöhinnoiltaan oli Tampere Keskus. Vuoden 2015 neljännellä vuosineljänneksellä vanhan osakehuoneiston keskimääräinen neliöhinta Tampereella oli 2435 euroa, pääkaupunkiseudulla 3892 euroa ja muualla Suomessa 1869 euroa.

Kaupungin hintataso on kansainvälisessä matkailuvertailussa korkeahko, mutta ei eroa paljoakaan esimerkiksi Helsingistä.

Hämeenkadun varrella on kilometrin verran niin isoja kuin pieniäkin liikkeitä. Myös kurkistus sivukaduille kannattaa, sillä talojen kivijaloissa on ihania pieniä erikoisliikkeitä. Ydinkeskustan liikkeet ovat sopivan lähellä toisiaan, joten ne on helppo saavuttaa kävellenkin. Ehkä haluaisit toimiston Tampereen keskustasta?

Autoilevalle shoppailijalle hyviä valintoja ovat ostoskeskukset, joissa on myös parkkihallit. Mikäli keskustan kaupat eivät riitä, kannattaa autoilla esimerkiksi Lempäälään Ideaparkkiin, joka sijaitsee noin 17 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Sinne pääsee helposti myös bussilla, sillä useiden liikennöitsijöiden vuorot vievät Ideaparkiin aamuvarhaisesta yömyöhään. Polkupyörä on myös hyvä vaihtoehto matkan taittamiseen. Ideaparkissa on lukuisia muodin, sisustuksen, vapaa-ajan ja urheilun erikoisliikettä ja tavarataloa. Se on kuin pieni ostoskaupunki. Ideaparkissa järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia ja konsertteja.

Tampereen pääkadun, Hämeenkadun rautatieaseman puoleissa päässä sijaitsee Stockmannin tavaratalo. Se on palvellut asiakkaita nykyisellä paikallaan jo vuodesta 1981. Tampereen Stockmannin remontti ja laajennus saatiin loppuun syksyllä 2014. Stockmannilta voi ostaa tunnettuja muodin, kodin ja kosmetiikan merkkejä. Tavaratalossa on lisäksi monipuolinen ruokakauppa, Stockmann Herkku, jossa on oma osasto luomutuotteille.

Sokoksen tavaratalo sijaitsee puolestaan Hämeenkadun toisessa päässä. Noin 40-vuotiaalla Sokoksella on laadukas tuotevalikoima, joka kattaa niin pukeutumisen, kodin tuotteet kuin kosmetiikankin. Lisäksi Sokoksella toimii kampaamo- ja kauneushoitola sekä Sokos Herkku -ruokakauppa. Neljännessä kerroksessa palvelee myös kahvila, jonka ikkunapöydistä on mukava seurailla Hämeenkadun vilinää. Sokoksen kahvila on myös suosittu perheiden kohtaamispaikka, sillä sinne on helppo mennä vaunujen kanssa. Kaupungissa on lukuisia hyviä ruokaravintoloita ja kahviloita sekä yökerhoja vilkkaampaa elämää kaipaaville. Hotelli- ja muuta majoitusta Tampereelta löytyy jokaiseen makuun, joten toimistolle tulevat asiakkaat viihtyvät varmasti.

Ostovoima

Kauppa ja kaupankäynnin edellytykset ovat keskeisiä asioita Tampereen kaupungin ja sen lähialueiden menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuuden näkymissä. Pirkanmaan keskeinen ja logistisesti hyvä sijainti pääteiden ja rautatieverkoston risteyspisteessä, yhdessä valtakunnallisen kaupungistumiskehityksen kanssa, ovat tehneet siitä yhden Suomen suosituimmista asuin- ja työskentelyalueista. Tampereen seutu on väestönkasvultaan jo Suomen toiseksi suurin kasvukeskus.

Nuoret, naiset ja ulkomaalaiset ovat kasvattamassa merkitystään kuluttajina. Etenkin ulkomaalaisten roolin kasvu Tampereen seudulla asukkaina ja kannattaa huomioida. Vuosina 1995–2009 ulkomaalaisten määrä on noussut 3 500 asukkaasta yli 9 000 asukkaaseen. Pirkanmaan seutu onkin ollut viime vuosina yksi muuttovoittoisimmista alueista Suomessa.

Pysäköinti

Autolla toimitiloihin tulevien on hyvä tietää, että kaupungin alueella on noin 4 000 maksullista kadunvarsipysäköintipaikkaa. Pysäköintimaksujen suuruus vaihtelee riippuen siitä, pysäköidäänkö ydinkeskustassa vai keskusta-alueen ulkopuolella. Kaupungin liikennesuunnitelmien mukaisesti keskustan alueen yksityisautoliikennettä aiotaan lähivuosina rajoittaa, joka saattaa aiheuttaa ongelmia, jos autolla on pakko päästä keskustan läheisyydessä sijaitsevalle toimistolle.

Kaupungissa on maksullisten kadunvarsipaikkojen lisäksi myös useita maksullisia parkkitaloja. Parkkimaksujen hinnat tunnetusti vaihtelevat eri puolilla Suomea. Jos vertaillaan esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä sijaitsevien saman parkkihalliketjun hintoja, ja kyseessä on parkkihallin kaupungin keskustessa, niin voidaan todeta, että 30 minuutin parkkimaksu tulee Tampereella yli kaksi euroa halvemmaksi kuin Helsingissä. Tämä on jälleen yksi positiivinen lisämauste, kun harkitsee hankkivansa Tampereelta toimistotiloja.

Kehitysnäkymät

Alati kehittyvä alue on aina kiinnostava kohde ajatellen asiakaskuntaa. Tampereella on meneillään useita rakennushankkeita, niin perusparannuskohteissa kuin uudiskohteissa. Tampere-talo, joka on liikevaihdoltaan, pinta-alaltaan ja sisällöntuotannoltaan Pohjoismaiden suurin yhdistetty kongressi- ja konserttikeskus on yksi uudistushankkeista. Talo rakennettiin vuosina 1988–1990. Uudistuksen myötä Tampere-taloon saadaan muun muassa Muumilaakso ja nykyinen kahvila tullaan muuttamaan kaksikerroksiseksi ravintolamaailmaksi. Talossa vierailee vuosittain erilaisissa kongresseissa, messuilla, näyttelyissä ja muissa tapahtumissa yli 250 000 kävijää. Uudishankkeen on suunniteltu olevan valmis vuonna 2017.

Lapsiperheiden vetovoimaa Tampereelle tulee osaltaan lisäämään maauimala, joka rakennetaan nykyisen Tampereen uintikeskuksen yhteyteen. Maauimalaan tullaan toteuttamaan laaja allaskokonaisuus, joka koostuu yhdestä 50 metrin pituisesta altaasta, jossa on kahdeksan uintirataa, hyppyaltaasta, lastenaltaasta ja pienten lasten kahluualtaasta. Lisäksi maauimalaan tulee myyntitilat kioskille sekä pukeutumis- ja peseytymistilat. Maauimala rakennetaan esteettömäksi ja kaikille käyttäjille soveltuvaksi. Maauimalan avajaiset ovat keväällä 2017.

Kaupungin muista rakennushankkeista voidaan mainita Koukkuniemen alueelle rakennettava Toukola-rakennus, johon tulee muistisairaille tarkoitettuja, tehostetun palveluasumisen ryhmäkoteja. Tiloista on suunniteltu tehtävän asukkaille mahdollisimman kodinomaiset tilat. Muita tekeillä olevia rakennushankkeita ovat muun muassa Tampereen kansainvälisen koulun perusparannus ja laajennus, Kissanmaan perhetukikeskuksen perusparannus ja laajennus sekä Tesoman palloiluhallin rakentaminen. Lisäksi alueella tehdään muitakin koulujen, päiväkotien ja nuorisotilojen perusparannuksia ja laajennuksia. Nämä kaikki rakennusprojektit lisäävät työllisyyttä ja asukkaiden muuttovirtaa kaupunkiin tai sen lähiseudulle. Tämäkin on hyvä huomioida, kun miettii toimitilojensa sijaintia.

Teollisuusalueet

Tampereella on teollisuuskaupungin maine. Kaikille on tuttuja nimet kuten Tampella, Finlayson ja Suomen Trikoo, jotka olivat tunnettuja pörssiyhtiöitä. Niin sanottujen “kasinovuosien” aikana 1990-luvulla muutoksia tapahtui, kuten koko maassa, mutta Tampereella on edelleen vahvaa yrittäjyyttä ja siellä sijaitsee monien kotimaisten ja ulkomaisten yritysten pääkonttoreitakin.

Nokian muuttuminen matkapuhelinyhtiöksi toi paikkakunnalle kaksi pääkonttoria; Nokian Renkaat ja SCA Tissueen (entinen Nokian Paperi). Tampellan mahtivuosista muistuttaa Sandvik Mining and Construction. Ylöjärveläinen Lamino, joka on nykyiseltä nimeltään Pilkington Automotive Finland on myös yksi suurista työllistäjistä.

Tampere tunnetaan kaupan keskuksena. Kolmanneksi suurin pirkanmaalainen yritys on ALSO, joka on maan suurimpia kulutuselektroniikka- ja informaatioteknologiatukkureita. Sen omistaja on saksalainen pörssiyhtiö. Kotimaisella Metsolla on alueella merkittävää valmistus- ja tuotekehitystoimintaa, mutta Nokia on suurin yksittäinen työnantaja. Kesko on siirtänyt pääkonttoritoimintojaan Tampereelle ja sieltä löytyy myös UPM:n Euroopan taloushallinto. Kaupungin Kauppakamarilla ollaankin tyytyväisiä siihen, ettei alue ole vain muutaman suuren yrityksen varassa, vaan siellä on monia yrityksiä useilta eri toimialoilta. Näin kestetään paremmin rakennemuutoksia, kuten Kauppakamarilta on tyytyväisenä todettu. Vuonna 2013 teknologiateollisuuden 2 700 toimipaikkaa työllistivät Pirkanmaalla suoraan yli 34 000 henkeä. Tampere on todellinen toimistokaupunki!

Hotellit ja hostellit

Tampere on suosittu matkailukohde, sekä lukuisten tapahtumien, konserttien ja kongressien kaupunki. Näin ollen myös kaupungin majoituskapasiteetti on monipuolinen. Kaupungista löytyy noin 40 erilaista majoituspaikkaa.

Kaupungin tunnetuin hotelli lienee Hotelli Ilves, jonka korkea 19-kerroksinen rakennus on kuulunut kaupunkikuvaan vuodesta 1986. Inspiraation rakennuksen muotoon arkkitehti Martti Kitunen on kertonut saaneensa tulitikkurasiasta. Hotelli Ilves on ollut vuosikymmenien ajan tunnettu tasokkaana, kansainvälisten vieraiden viihtyisänä ja laadukkaana hotellina. Esimerkiksi vuonna 2006 hotellissa majoittui Yhdysvaltain entinen presidentti, Bill Clinton. Ehkä sinunkin toimistosi asiakkaat haluaisivat yöpyä Hotelli Ilveksessä?

Tampere sai yhden uuden maamerkin lisää, kun lokakuussa 2014 avattiin 88,5 metriä korkea ja 25-kerroksinen Hotelli Torni. Se on rakennettu vanhojen Museoviraston suojelemien veturitallien kupeeseen lähelle Tampereen rautatieasemaa. Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto myönsi vuoden 2014 Hyvän rakentamisen palkinnon hotelli Torni Tampereelle. Perusteluissa se mainitsi hotellin olevan kaupunkikuvan kannalta yksi Tampereen merkittävimmistä rakennuksista kautta koko kaupungin historian. Tänne olisi mukavaa tulla pistäytymään toimistolta vaikkapa asiakkaiden kanssa. Scandic-ketjulla on Tampereella kolme hotellia. Kaksi niistä sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja yksi kauniissa järvimaisemissa Pyynikin rannalla. Myös Cumulus-ketjulla on kaupungissa kolme hotelliaan.

Tampereelta, noin 15 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta, sijaitsee Kylpylähotelli Rantasipi Eden. Se on lähellä Särkänniemen suosittua huvipuistoa. Nokian kylpyläkeidas sijaitsee luonnonkauniilla paikalla, aivan Pyhäjärven rannalla. Tasokkaiden hotellien lisäksi Tampereelta löytyy myös keskitasoisia ja halvemman hintaluokan hotellimajoituksia, kuten esimerkiksi Omenahotelli. Lisäksi on tarjolla kymmeniä “Bed and Breakfast” -majoituksia. Toisin sanoen, jokaiselle jotakin ja jokaisessa hintaluokassa.